"VR:llä merkittävä kustannusetu verrattuna muihin rautatieyhtiöihin"

Kansainvälisen vertailun mukaan VR Groupin kokonaissijoitus eurooppalaisista rautatieyhtiöistä on kolmanneksi paras, kun vertaillaan rataverkon käyttöä, palvelun laatua ja turvallisuutta. Hinta-laatu -suhteessa Suomi on Euroopan ykkönen. Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa, että VR on saneerannut viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon työpaikkoja kaikista toiminnoista.

- Tavaraliikenteen strategia, jossa junapainot ja -pituudet maksimoidaan, on vähentänyt junakilometrien määrää merkittävästi. Ajatetaan paljon enemmän tonneja kuin kymmenen vuotta sitten paljon pienimmillä kilometreillä. Eli paljon pienemmällä veturinkuljettajamäärällä. Lisäksi sähkövedon osuus on kasvanut. Se on halvempaa ja ympäristöystävällisempää kuin dieselvetokalusto.

- Matkustajaliikenteessä tarjonta on optimoitu suurille asiakasvirroille. Sama jaatusmaailma kuin tavaraliikenteessä. Ajetaan täysiä junia.

Kuljettajat ja kalusto yhteiskäytössä

Palomäki muistuttaa, että tätä kaikkea on tehty ympäri Eurooppaa ja maailmaa.

- Siinä VR:llä on merkittävä kustannusetu muihin nähden, että veturikalusto ja veturinkuljettajat ovat tavaraliikenteen sekä matkustajaliikenteen yhteiskäytössä. Sama veturi ja kuljettaja voi ajaa junan Vaasaan ja tuoda tullessaan tavarajunan takaisin. Tällä yhteiskäytöllä säästää paljon vetureiden ja henkilökunnan määrästä. Monessa kohtaa voi tehdä yhdellä kahden sijaan.

- Veturimiehet ovat suostuneet laajennettuihin työnkuviin ja antaneet töitä pois. Vuonna 2007 sovittiin ratapihojen vaihtotöistä niin, että ne tehdään radio-ohjauksella. Vaihtotyöporukasta tippui kuljettaja pois. Merkittävä tehostustoimenpide ja eläkepoistuma hoiti sitten sen yliresurssin, joka tästä syntyi.

- Nykyään veturinkuljettajat tekevät vaihtotöitä radio-ohjauksella. Ne liittyvät ajettavaa junaan. Uudet sr-3 sähköveturit varustetaan radio-ohjauslaitteistolla, mikä mahdollistaa sen että yksi ihminen tekee enemmän.

Pilkkominen aiheuttaa lisäkustannuksia

Raideammattilaisten työehtosihteeri Hannu Mattila sanoo, että VR:n pilkkominen aiheuttaa lisäkustannuksia.

- Aiemmin kaikkia ihmisiä voitiin käyttää ristiin. Sama ihminen voisi olla tavaraliikenteen ja henkilöliikenteen palveluksessa. Nyt tämä on pilkottu kilpailutuksen nimissä.

Mattila muistuttaa, että osa VR:n toiminnasta oli viranomaistoimintaa ja osa muuta.

- Väitän että kilpailuttamisen vuoksi toiminta on kalliimpaa kuin aiemmin. Kilpailutus on tuonut lisää hallintokuluja.

- Raideliikenteeseen liittyvät poliittiset päätökset ovat pitkävaikutteisia. Oltaisiin vertailun ykkösiä, jos olisi infra kunnossa.

Aiemmin VR suunnitteli, rakensi, ylläpiti rataverkkoa ja liikennöi sitä yksin.

- Pohjois-Suomi oli ensimmäinen kilpailutus. Puolet enemmän meni kuin sitä ennen kunnossapitoon.

Mattila on huolissaan, miten turvallisuudelle käy tulevaisuudessa.

- Lisäksi täytyy muistaa, että työntekijäpuolella on hyvät valmiudet aitoon paikalliseen sopimiseen.

Kansainvälisestä vertailusta voit lukea täältä: http://www.raidepuolue.fi/raideliikenteen-tulevaisuus/vertailu-vr-yksi-e...

(Kuvassa on Tero Palomäki)

Sivu päivitetty: 18.12.2017

Raideliikenteen tulevaisuus