VR:llä hurjia kasvulukuja: Helsinki-Oulu +80%!

Junamatkailu eri puolille Suomea jatkoi huhtikuussa vahvaa kasvuaan. VR:n tiedotteen mukaan junalla matkataan aiempaa useammin etenkin Ouluun, jonne matkustaminen kasvoi huhtikuussa yli 80 % edellisvuodesta. Kaikkiaan kaukoliikenteen junamatkoja tehtiin huhtikuussa 990 000, mikä on 6 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

VR:n kyytiin hyppäsi huhtikuussa 990 000 matkustajaa. Pelkästään pääsiäisen viettoon junilla tehtiin Suomessa yli 250 000 matkaa. Matkustajamäärät kasvoivat huhtikuussa kaikilla VR:n pääreiteillä, yhteensä kotimaan kaukoliikenteessä matkustettiin 6 % viime vuotta enemmän.

Selvästi eniten juna on voittanut asiakkaita kyytiinsä Helsingin ja Oulun välillä – huhtikuussa jopa 81 %. Kasvu on merkittävää ottaen huomioon, että vielä vuosi sitten reitillä liikennöitiin molempiin suuntiin kaksi vuoroa enemmän kuin nyt. Kaikkiaan Oulun ja Helsingin välillä liikennöidään nyt 100 junavuoroa viikossa.

- Kilpailemme Oulun reitillä vahvasti etenkin lentoliikenteen kanssa. Asiakkaat ovat huomanneet, että olemme kuluneen vuoden aikana saaneet pääradan muutoksilla matka-ajan Helsingistä Ouluun nopeimmillaan jo alle viiteen ja puoleen tuntiin. Edullinen Säästölippumme, joka maksaa alle 30 euroa, on erittäin kilpailukykyinen, matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen sanoo.

VR odottaa Oulun matkailun vilkastuvan kesällä edelleen, sillä juhannusviikosta (19.6.) lähtien liikennettä lisätään Tampereelta Pohjanmaalle ja Ouluun. Yöjunien aikatauluja muutetaan paremmin yhteensopiviksi Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevien ja saapuvien lentojen kanssa. Oulun lentokenttä on osan kesästä kiinni.

Venäjän liikenne on ollut erittäin pirteää koko alkuvuoden, huhtikuussa Allegrolla Pietariin matkustettiin 34 % enemmän kuin vuosi sitten. Kesällä Allegrolla voi ensimmäistä kertaa historiassa matkustaa Venäjälle ilman viisumia, jos on matkalla seuraamaan Venäjällä järjestettäviä jalkapallon MM-kisoja (lisätietoa viisumivapaista matkoista: http://www.raidepuolue.fi/raideliikenteen-tulevaisuus/junalla-poikkeukse...).

(Kuva: VR Group)

Sivu päivitetty: 21.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus