VR sopi velvoiteliikenteestä valtion kanssa

VR ja Liikenne- ja viestintäministeriö LVM ovat sopineet yksinoikeuden vastineeksi ajettavan velvoiteliikenteen sisällöstä kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Kaikki 531 viikoittaista junavuoroa säilyvät sekä säännöllinen pohjoisen yöjunaliikenne.

Liikenne- ja viestintäministeriön päätös velvoiteliikenteestä säilyttää kaukoliikenteen 262 junavuoroa viikossa sekä Etelä-Suomen lähiliikenteen 269 vuoroa viikossa. Velvoiteliikenteenä ajetaan edelleen säännöllistä yöjunaliikennettä pohjoiseen. Velvoitteen sisällöstä sovittiin nyt kahdeksi vuodeksi eteenpäin, 10.12.2017-14.12.2019 väliselle ajalle.

VR on tehostanut toimintaansa merkittävästi, minkä johdosta joulukuussa 2016 velvoiteliikenteeseen lisättiin kaikkiaan 239 uutta junavuoroa viikossa. Velvoiteliikenteen vuoroja käyttää vuosittain arviolta noin miljoona matkustajaa.

- Liikenteen vahvistaminen kahdeksi vuodeksi kerrallaan on tervetullut päätös junamatkustajille ja tuo varmuutta alueellisiin liikenneyhteyksiin, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen kertoo.

Velvoiteliikenteellä tarkoitetaan VR:n yksinoikeuden vastineeksi liikennöimiä vuoroja, jotka eivät ole taloudellisesti kannattavia. Tyypillisesti vuorot ovat hiljaisia erittäin pienellä matkustajamäärällä ajettavia junavuoroja tai erittäin tiheällä vuorovälillä liikennöitäviä työmatkaliikenteen vuoroja. LVM voi velvoittaa VR:ää liikennöimään tappiollisia junavuoroja enintään 20 miljoonan euron tappioilla vuodessa.

Velvoiteliikenteenä ajetaan:

- Etelä-Suomen lähiliikenteessä kokonaan tai osittain R-junat Helsingistä Riihimäen kautta Tampereelle, G-junat Riihimäeltä Lahteen, Z-junat Helsingistä Lahteen, yhteensä 269 vuoroa viikossa.

- Kaukoliikenteessä kokonaan tai osittain vuoroja väleillä Oulu-Rovaniemi, Joensuu–Pieksämäki, Joensuu-Nurmes, Tampere-Keuruu, Jyväskylä-Seinäjoki, Savonlinna–Parikkala, Kuopio-Kouvola, Tampere-Pori, yhteensä 262 vuoroa viikossa

- sekä yöjunaliikenne Turusta Rovaniemelle ja Helsingistä Kolariin ja Rovaniemelle yli 1900 vuoroa vuodessa.

Sivu päivitetty: 22.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus