VR halpuuttaa lippuja

VR laskee kotimaan kaukoliikenteen säästölippujen hintoja kymmenen prosenttia. VR:n tiedotteen mukaan entistä edullisemmat hinnat tulevat voimaan 20.11.

- VR:n tavoitteena on asiakaskokemuksen jatkuva kehittäminen ja junamatkustamisen houkuttelevuuden lisääminen. Parin viime vuoden aikana VR on parantanut asiakastyytyväisyyttä useilla toimenpiteillä: junalippujen hintoja on laskettu keskimäärin 25 %, matka-aikoja on nopeutettu keskeisillä reiteillä ja juniin on saatu 1700 asiakaspaikkaa lisää. Elokuussa 2017 VR julkisti yli 50 miljoonan euron investoinnin uusiin päivävaunuihin, joilla saadaan lähes 2300 lisäpaikkaa liikenteeseen.

Lisäksi VR on tuonut raiteille sekä ilmeeltään että valikoimaltaan uuden ravintolavaunun. Uudistettuja vaunuja tulee liikenteeseen kuukausittain 2017-2019 aikana. Ensi vuonna liikkeelle lähtevät myös ensimmäiset uudistetut Ekstra–luokan vaunut. Uusia vaunukonsepteja on kehitetty ja testattu laajalti yhdessä asiakkaiden kanssa ja ne toteutetaan VR:n Ilmalan varikolla.

- Olen erittäin iloinen siitä, että suomalaiset valitsevat junan yhä useammin, ja samalla ylpeä siitä, miten paljon henkilöstömme on saanut aikaan lyhyessä ajassa. Matkamäärien kasvu jatkuu voimakkaana ja tänä vuonna kotimaan kaukoliikenteessä on tehty jo yli kahdeksan miljoonaa matkaa, 8 % enemmän kuin viime vuonna. Jatkamme toiminnan kehittämistä edelleen, se on välttämätöntä asiakaskokemuksen ja kilpailukyvyn parantamiseksi, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen sanoo.

Junalippujen hintoja laskettiin helmikuussa 2016 keskimäärin 25 %. Marraskuussa suosittujen Säästölippujen hinnat laskevat vielä kymmenen prosenttia. Säästölippu on VR:n kaikkein edullisin kertalipputyyppi ja kaikista matkoista keskimäärin 20 % tehdään Säästölipuilla.

Jatkossa Säästölippu Helsingistä Tampereelle tai Turkuun maksaa 8,90 (nyt 9,90), Helsingistä Ouluun 26,90 (29,90) ja Helsingistä Kuopioon 22,40 (24,90). Säästölippuja voi ostaa VR.fi verkkokaupasta, VR mobiilista, automaateista, VR:n lipputoimistoista, puhelinpalvelusta, R-kioskeilta ja Matkahuollon myyntipisteistä 20.11 alkaen.

Sivu päivitetty: 16.12.2017

Raideliikenteen tulevaisuus