Saksassa suunnitellaan tulevaisuuden paikallisjunaa

Saksan valtiollinen rautatieyhtiö Deutsche Bahn DB suunnittelee tulevaisuuden paikallisjunaa, Ideajunaa. Asiasta kertoo mm. Conde Nast Traveler.

DB on työstänyt hanketta jo vuosia. Vaikka Ideajuna on vielä hahmotelma, niin sinne olisi tulossa erikseen varattava kuntosali spinningpyörineen ja digitalisene henkilökohtaisine valmentajineen, videopelialue ja hiljaisia alueita. Tulevaisuuden paikallisjunan tuolit kääntyisivät haluttuun suuntaan, mikä voi auttaa matkapahoinvoinnista kärsiviä. Projektia vie eteenpäin DB:n baijerilainen yhtiö.

Ideajunan on määrä kilpailla itseohjautuvien autojen ja, paikallisesti, uuden vuonna 2019 valmistuvan Münchenin ja Simbach am Inn välisen A94 moottoritien kanssa.

JULKAISTU 14.11. 2017

Sivu päivitetty: 23.2.2018

Raideliikenteen tulevaisuus