Raideammattilaisten historia: Aikamatka höyryn, noen, dieselin katkun ja hevosvetoisten raitiovaunujen maailmaan

Oikeilla raiteilla - raideammattilaisten työn historia -teos on julkistamista vaille valmis. Se näkee päivänvalon vaalivaltuustossa marraskuun lopussa.

Kirjaa on työstetty useampi vuosi arvovaltaisen työryhmän tukemana. Historiatoimikunnan puheenjohtajana on toiminut järjestön entinen varapuheenjohtaja Sakari Ojala.

Historiantutkija, tietokirjailija Mikko Laakso muistuttaa, että raideliikennettä on Suomessa harjoitettu jo 150 vuoden ajan.

- Vaikka liikennemuodon historia on monelta osin hyvin kartoitettu, ei raiteilla työskennelleiden ammattikuntien työn ja arjen historiasta ole julkaistu kattavaa yleisesitystä.

Laakson mukaan Oikeilla raiteilla on kirjoitettu tämän aukon täyttämiseksi.

- Rautatieasemilla, ratapihoilla, vaunuissa, vetureissa ja konepajoissa sekä raitiovaunuissa, Helsingin metrossa ja niiden varikoilla on tehty ja tehdään edelleen työtä, joka on huonosti tunnettua.

- Teos kuvaa raideliikenteen ammattien kehitystä: ennen junien ja raitiovaunujen liikkuminen vaati paljon ihmistyövoimaa ja raskasta fyysistä työtä. Moderni teknologia sekä muiden liikennemuotojen kilpailu on vähentänyt raideammattilaisten määrää ja muuttanut monin tavoin työn luonnetta.

Oikeilla raiteilla on aikamatka höyryn, noen, dieselin katkun ja hevosvetoisten raitiovaunujen nostalgiseen maailmaan.

- Samalla se on kuvaus raideliikenteen modernisoitumisesta ja niistä ristipaineista, joissa raideammattilaiset ovat viime vuosikymmenet työtään tehneet. Teos on kunnianosoitus kaikille niille miehille ja naisille, jotka ovat sukupolvien ajan huolehtineet siitä, että kiskot kuljettavat matkustajat perille asti.

Mikko Laakso on yli 25 vuoden ajan kirjoittanut historiateoksia yrityksille, yhdistyksille, julkisen sektorin toimijoille ja ammattiliitoille. Hänen erikoisalojaan ovat sosiaali- ja terveydenhuollon historia sekä suomalaisen rakentamisen historia. Laakson laajaan tuotantoon kuuluvat mm. Hyksin (2008, yhdessä Timo Joutsivuon kanssa), Tehyn (2012), Helsingin kaupunginkirjaston (2010) ja Instrumentariumin (2000, yhdessä Aaro Jalaksen kanssa) historiateokset.  

JULKAISTU 21.11. 2017

Sivu päivitetty: 23.2.2018

Raideliikenteen tulevaisuus