Perussuomalaiset: Hallitus yksityistää ulkomaisille saalistajille veronmaksajien yhteisen omaisuuden

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa pitänyt kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassa hyväkuntoinen liikenneverkosto on perusedellytys kansalaisten tasa-arvoiselle liikkumiselle.

- Perussuomalaiset toimivat jatkossa omassa politiikassaan johdonmukaisesti niin, että kansalaisten liikkuminen on turvallista ja kohtuuhintaista. Olemme pahoillamme siitä, että nykyisen hallituksen ideologia ja uskonkappale ovat markkinaehtoisuus ja kilpailun vapauttaminen keinolla millä hyvänsä. Jopa niin, että yksityistetään ulkomaisille saalistajille veronmaksajien varoin hankittu yhteinen omaisuus ulkomaisen pääoman eduksi ja taskuun.

Mäkelän mukaan hallitus on tehnyt kiistanalaisen avauksen rautateiden henkilöjunaliikenteen kilpailuttamisesta.

- Tätä hallitus perusteli Euroopan unionin vaatimuksilla, esittäen kuitenkin paljon enemmän kuin EU tosiasiassa vaatii. EU ei edellytä VR:n purkamista! 

Mäkelän mukaan Perussuomalaiset ei vastusta kilpailua, jos se on kuluttajan etu.

- Mutta tällä tavoin toteutettuna valtion rautateiden pilkkominen toisi päinvastaisen tuloksen. Perussuomalaiset ovat erityisen huolissaan henkilöstön asemasta ja kansallisomaisuuden tuhoamisesta.

- Valtionyhtiön arvo romahtaisi ja nykyisen jo käytössä olevan kaluston kunto heikkenisi. Lippujen hinnat samaten todennäköisesti nousisivat. Todellista kilpailua ei syntyisi, kun yksi monopoli korvattaisiin toisella alueellisella monopolilla.

JULKAISTU 4.10. 2017

Sivu päivitetty: 22.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus