Opiskelijat haluavat kampusten välisen tiederatikan pääkaupunkiseudulle

Keskustan Opiskelijaliitto KOL vaatii Helsinkiin tiederatikkaa tukemaan asumisen ratkaisuja, vahvistamaan poikittaisliikennettä sekä saattamaan korkeakoulukampukset yhteen.

Opiskelijoille tehtävissä kyselyissä yhtenä yleisimmistä asioista nousee esiin julkisen liikenteen toimimattomuus. Poikittainen joukkoliikenne on vielä kokonaan bussiliikenteen varassa eikä se palvele ihmisten todellisia liikkumistarpeita. Espoon Otaniemestä Helsingin Pasilan kautta Viikkiin ja Myllypuroon kulkeva raitiovaunu kattaisi kymmenen korkeakoulukampusta.

- Fiksut joukkoliikenneratkaisut helpottavat yhdessä asumistuotannon kasvattamisen kanssa asumisen kalleuden kanssa painivia kuntalaisia. Tiederatikka täydentäisi erinomaisesti jo toteuttamisvaiheessa olevia Kruununvuorensiltoja sekä hallituksen lisärahoituksen turvin toteutuvaa raidejokeria, KOL:n puheenjohtaja Arttu Karila sanoo.

Korkeakoulujen syvenevän yhteistyön myötä tarve paremmille yhteyksille vain kasvaa. Lisäksi sujuvammat yhteydet työpaikkakeskittymien välillä kasvattavat mahdollisuuksia yhteistyöhön ja uusiin innovaatioihin. Tiederatikka on todellinen satsaus osaamisen hyväksi.

- Helsingissä on todellista potentiaalia maailman opiskelijapääkaupungiksi. Tämän tavoitteen toteutuminen vaatii kuitenkin konkreettisia tekoja sen eteen, että Helsingissä kaupunkisuunnittelu tähtää asumisen kustannusten laskemiseen, fiksuun ja kestävään joukkoliikenteeseen sekä opiskelijoiden arkea helpottaviin ratkaisuihin.

(Kuva: HSL)

Sivu päivitetty: 22.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus