Mielenilmaus Lahdessa: "VR:n pilkkomissuunnitelmille on tultava stoppi"

Lahden asemalla järjestetään mielenilmaus VR:n palvelujen alasajoa ja yhtiön pilkkomista vastaan 7.9. klo 15-16.30. Ihmiset kokoontuvat rautatieaseman Marskin aukiolla.

Joukkovoima Lahti -ryhmän toimija Seppo Korhonen kertoo, että aloite tilaisuuteen tuli ryhmän kokouksessa vammaisjärjestöjen aktiiveilta. Tapahtuman järjestäjiin kuuluvat Joukkovoima Lahden lisäksi Tapaturma- ja Sairausinvalidien liitto, Lahden Seudun Invalidit sekä Lahden seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit.

- VR:n palvelujen alasajo ja pilkkomissuunnitelmat ovat aiemmin puhuttaneet palavereissamme.

Korhosen mukaan järjestäjät vaativat, että valtiovallan taholta VR:n alasajo palveluja heikentämällä ja junayhteyksiä lakkauttamalla on lopetettava.

- On satsattava varoja VR:n kehittämiseen. VR:n pilkkomissuunnitelmille on tultava stoppi. Jos raideliikenne kilpailutetaan, se tulee toteuttaa siten, että uudet toimijat rakentavat uudet rataverkot ja hankkivat omat kalustonsa aidosti eikä siten että me veronmaksajat kustannamme hankinnat ja luovutamme ne uusille toimijoille nimellisellä vuokralla.

- Esteetön liikkuminen tulee turvata ja konduktöörit palauttaa z-lähijuniin ja muita palveluja kehittää liikuntarajoitteisia ajatellen mm. ravintolavaunuja täydentävällä junassa kiertävällä tarjoiluvaunulla.

Korhonen kertoo, että tässä vaiheessa ei ole asetettu osallistujatavoitteita.

- Pääasia että viesti menee perille. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tietenkin tervetulleita. Voi ilmoittautua järjestäjätahoksi ja levittää tapahtumasta tietoa sekä aktivoida väkeä paikalle. Miekkarissa kuullaan järjestäjien puheenvuoroja ja järjestämme yleisölle vapaan sanan.

JULKAISTU 31.8. 2017

Sivu päivitetty: 22.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus