Liittojohtaja rautateiden kilpailutuksesta: Aikooko hallitus potkaista VR:n katsomoon?

Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki muistuttaa, että veturinkuljettajat eivät vastusta kilpailutusta sinänsä. He vastustavat epäreilua kilpailutusta, jota ministeri Anne Bernerin (kesk.) malli on erityisesti kaiken VR:llä tehdyn tehostamisen jälkeen. Hän kirjoittaa asiasta AKT:n lehdessä.

- Bernerin malli vie VR:ltä sen keskeisimmän kilpailuedun: kaluston ja kaluston kunnossapidon. Kilpailutekijäksi jäisivät käytännössä pelkät henkilöstökustannukset. Henkilökustannuksilla kilpailemalla ei junalipun hintoja lasketa, sillä työehdot ovat yleissitovat.

- Suomen hallitus ei ole vapauttamassa rautatiemarkkinaa kilpailulle samaan tapaan kuin linja-autoliikenteessä, vaan luomassa henkilöliikenteeseen käyttöoikeussopimuksiin perustuvia alueellisia monopoleja, kalustomonopolin lisäksi.

Palomäen mukaan hallitus haluaa raideliikenteen ja junamatkustuksen lisääntyvän, mutta etenee asiassa nurinkurisesti.

- Olemassa olevan kaluston uudelleen jakaminen ei tuota lisää palveluita eikä raiteille mahdu enempää junia, oli liikenteen harjoittaja sitten VR tai RV. Aito kilpailu vaatii lisää raiteita ja kalustoa.

Palomäki muistuttaa, että julkisuuteen on tullut paljon ministeriöiden taustaselvityksiä, jotka eivät näe kilpailutuksessa muuta kuin haittaa kansantaloudelle.

- VR:n valtiolle tulouttamat osinkotulot menetetään ja byrokratia lisääntyy. Junaliikenteen kasvattamiseksi tarvitaan selvityksien perusteella miljardi-investointeja rataverkkoon. Näiden selvitysten tultua julki, hallituksen halu rautatieliikenteen mylläämiseen näyttää enemmän kuin kummalliselta.

- Hallituksen perusteet näyttävät olevan pelkästään ideologiset. Yhtenä tarkoituksena näyttäisi olevan potkaista VR niin pitkälle katsomoon, ettei siitä ole vaaraa kilpailun avautuessa. Mikäli kaiken tämän kilpailutuksen jälkeen Suomen rautateillä henkilöliikenteessä on edelleenkin ainoastaan yksi operaattori, niin se ei ole valtio-omisteinen VR.

(Kuvassa Tero Palomäki ja Anne Berner. Kuva Pekko Oksanen)

JULKAISTU 27.9. 2017

Sivu päivitetty: 21.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus