Liitto VR:n tilanteesta: Asiakkaat ihmettelevät jatkuvia ongelmia ja konduktööreiltä loppuvat selitykset

Rautatievirkamiesliitto RVL toteaa, että VR-Yhtymän pilkkominen heikentää tarpeettomasti voittoa tekevän valtionyhtiön toimintamahdollisuuksia kilpailutilanteessa.

- Konsernin kilpailuetuna on uusittu kalusto, joka on hankittu rajujen irtisanomisten avulla tehdyillä säästöillä. Kalusto tullaan kuitenkin vuokraamaan kilpailijoille. Tällöin hallituksen päätöksen mukaan kaikilla kilpailijoilla on sama kalusto, kunnossapito, henkilöstön palkat ja infrastruktuuri. Mistä erot hinnoissa tai palveluissa sitten tulevat? Tuoko hallituksen ”hyvä henkilöstöpolitiikka” jälleen uusia irtisanomisia?

- Hallituksen suunnitelman mukaan rautateillä tarjottava palvelu paranee pilkkomalla voittoa tekevä VR-Yhtymä ja vuokraamalla nykyinen kalusto kilpailijoille. Pilkkominen on puhtaasti poliittinen päätös. Tällä kalustomäärällä ei tulla säilyttämään tai lisäämään työpaikkoja. Jos voittoa syntyy, näkyykö se Suomen vai jonkun muun maan kassassa?

RVL:n mukaan käytännössä Suomen riittämätön ratakapasiteetti ei anna mahdollisuutta todelliselle kilpailijalle.

- Yhtiöt tulevat kilpailemaan samoista rataosuuksista ja kilpailun voittanut yhtiö hoitaa osuuden liikenteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas ei voi valita useista yhtiöistä, jotka ajavat samaa yhteysväliä kuten esim. linja-autoliikenteessä. Mistä hintoja alentava kilpailu ja paremmat palvelut sitten syntyvät?

- Erityisesti kun kalusto, kunnossapito, palkat ja infra tulevat olemaan kaikille samat. Kunnossapito kärsii jo nyt resurssiongelmista. Runkokierrot on aikataulutettu liian tiukoiksi, jolloin osa vioista jää huoltamatta. Asiakkaat ihmettelevät jatkuvia ongelmia ja konduktööreiltä loppuvat selitykset.

Työpaikkojen turvaaminen oltava tärkeintä

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan ”uudistus toteutetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen.”  Liitto toteaa, että viimeisten vuosien toiminta on kaukana siitä.

- Konserni on muuntautunut kilpailukuntoon irtisanomalla lähes kolmasosan henkilöstöstään viimeisen 8 vuoden aikana ja tyhjentämällä kaiken irti saatavan rahan. Valtio on vienyt vuosittain sekä liikevoitot että irtisanomisilla tehdyt säästöt. Lisäksi se on ottanut leijonan osan muusta konsernin rahavirrasta. Samalla miljoonia on sijoitettu uuteen kalustoon. Samaan kalustoon, joka nyt jaetaan kilpailijoille.

- Henkilöstö on joutunut kärsimään VR-Yhtymän ja hallituksen tekemistä muutoksista kohtuuttomasti. Jatkuvat yt-neuvottelut ja uudelleen organisoinnit ovat johtaneet tilanteeseen, jossa henkilöstö pelkää jatkuvasti työpaikkojen puolesta.

RVL:n mukaan valitettavasti mikään VR-Yhtymän ja hallituksen historiassa ei vakuuta siitä, että työpaikat onnistuttaisiin säilyttämään tälläkään kertaa.

- Henkilöstö tulee olemaan helppoa valuuttaa, jos ja kun tulos alkaa painua miinukselle.

Kilpailun avaaminen tehtävä hallitusti

Liitto muistuttaa, että henkilöliikenteen kilpailun avaaminen voi olla kannattavaa asiakkaalle, jos prosessi toteutetaan hallitusti.

- Kannattamattomien rataosuuksien turvaaminen on kuitenkin avainkysymys tilanteessa, jossa VR-Yhtymä on joutunut karsimaan yhteyksiä. Yhtiöt eivät ole kiinnostuneita muusta kuin maksimaalista voittoa tuovista yhteyksistä. Kuinka käyttöoikeussopimukset toteutetaan käytännössä niin, että yhteydet säilyvät tasapuolisesti kaikille paikkakunnille?

- Tasapuolisuutta hallitus halusi varmistaa liikenteenohjauksen yhtiöittämisellä 2013. Tuolloin rautateiden liikenteenohjaus yhtiöitettiin Finrail Oy:öön, jotta kilpailuneutraliteetti, läpinäkyvyys ja tasapuolisuus raiteilla voitiin varmistaa kaikille toimijoille.

RVL toteaa, että kilpailijoita kohtaan osoitettu tasapuolisuus kääntyi kuitenkin henkilöstöä vastaan.

- Menossa oleva liikenteenohjauksen keskittäminen Lahteen, Tampereelle ja Ouluun on johtamassa siihen, että työntekijät pakotetaan matkustamaan satoja kilometrejä töihin toisille paikkakunnille. Tämä on elävä esimerkki hallituksen ”hyvästä henkilöstöpolitiikasta.”

Raidealan allianssi perustetaan seuraamaan tilannetta

Rautatievirkamiesliitto on tyytymätön hallituksen ratkaisuun. Uudistuksen etenemistä tulee seuraamaan läheltä Raidealan allianssi, johon kuuluvat SAK:laiset rautatiealan ammattiliitot Raideammattilaiset, Veturimiesten liitto ja Rautatievirkamiesliitto.

- Allianssin tehtävänä on varmistaa, että nyt rautateitä koskevassa muutoksessa noudatetaan alan yleissitovia työehtosopimuksia sekä suunnitellaan tarvittaessa yhteistä järjestöllistä toimintaa. Rautatievirkamiesliitto on tarvittaessa valmis toimenpiteisiin.

- Ilmassa on paljon avoimia kysymyksiä, joihin tulevat kuukaudet tuovat varmasti vastauksia. Tärkeimpänä niistä se, kuinka työpaikat tullaan turvaamaan.

Rautatievirkamiesliitto toivoo uudistuksen yksityiskohtia valmistelevalta työryhmältä todellista yhteistyötä ja mahdollisuutta etsiä henkilöstön hyvinvointia edistäviä ratkaisuja.

(Kuva: VR Group)

Sivu päivitetty: 21.10.2017

Raideliikenteen tulevaisuus