Helsinki peruskorjaa 1 456 pysäkkikatosta

Helsingin joukkoliikenteen kaikki 1 456 nykyistä pysäkkikatosta peruskorjataan. HKL:n tiedotteen mukaan tämän kesän ja syksyn aikana kunnostetaan noin 350 katosta. Vuonna 2018 on tarkoitus kunnostaa seuraavat 400 ja vuonna 2019 loput noin 750 pysäkkikatosta. Peruskorjauksen tekee JCDecaux.

- Peruskorjauksessa pysäkkikatokset kunnostetaan kauttaaltaan. Katokset maalataan ja kuluneet osat sekä lasit vaihdetaan. Päällyste pysäkkikatoksen kohdalla tarkistetaan ja kunnostetaan tarvittaessa. Valaistus muutetaan vaiheittain ympäristöystävälliseksi led-valaistukseksi.

Kunnostettavat pysäkkikatokset merkitään joko huputtamalla tai lippusiimalla. Yhden katoksen kunnostus kestää muutamasta tunnista kolmeen vuorokauteen, riippuen sen alkuperäisestä kunnosta sekä säätilasta. Mikäli pysäkkiä ei pysty kunnostuksen aikana käyttämään, opastetaan matkustajat väliaikaiselle pysäkille.

- Kunnostus tapahtuu vaiheittain, ja pyrimme siihen että haitta matkustajille olisi mahdollisimman vähäinen. Korjauksen jälkeen matkustajilla on sitten taas uudenveroiset pysäkkikatokset käytössään, rakennusmestari Mikko Metsola HKL:stä kertoo.

HKL kilpailutti yhteistyöjärjestelyn pysäkkikatosten suunnittelusta, toteutuksesta, ylläpidosta ja katosten käyttämisestä ulkomainontaan keväällä 2017. Kilpailutuksen voitti aiemmin pysäkkejä hoitanut JCDecaux. JCDecaux tulee peruskorjaamaan kaikki nykyiset katokset kustannuksellaan sekä vastaa sopimuskauden ajan katosten huollosta ja kunnossapidosta sekä energiakustannuksista.

JULKAISTU 28.8. 2017

Sivu päivitetty: 18.12.2017

Raideliikenteen tulevaisuus