Kansainvälinen raideliikenne

Kaksi kansainvälistä Eurostar-junaa lähdössä Lontoon St.Pancrasin rautatieasemalta. Kuva: 0x010C
Kaksi kansainvälistä Eurostar-junaa lähdössä Lontoon St.Pancrasin rautatieasemalta. Kuva: 0x010C

Vaikka Suomessa raideliikenne on hyvin rajoitetusti kansainvälistä, on rataverkkomme kuitenkin osa Euroopan laajuista liikennejärjestelmää. Venäjän yhteyksien kautta rataverkkomme on osa vieläkin laajempaa kokonaisuutta, joka jatkuu aina Itä-Aasiaan asti.

Uusien raiteiden rakentaminen on kiihtynyt 2010-luvulla eri puolilla maailmaa. Euroopassa esimerkiksi Ruotsi, Iso-Britannia ja Ranska ovat lisänneet investointejaan. Euroopan unionin tasolla pyritään varsinkin itä-länsi -suuntaisten raideyhteyksien parantamiseen. Kiina investoi voimakkaasti raideyhteyksiin Euraasian mantereen halkovalla uudella silkkitiellä. Myös Afrikassa maiden rajat ylittävät raideyhteydet ovat alkaneet löytää rahoitusta pääasiassa Kiinasta.  

Rautatierahdin osuuden kansainvälisessä kaupassa voidaan odottaa kasvavan tulevina vuosikymmeninä, kun maiden rajat ylittäviä ja kokonaisia mantereita halkovia raiteita saadaan rakennettua sekä useilla raideleveyksillä kulkevia junia kehitetään edelleen. 

Tässä osiossa esitellään raideliikennettä kansainvälisesti sekä yksittäisissä raideliikenteen kannalta kiinnostavissa maissa.

Sivu päivitetty: 18.12.2017